C.I.B FI MVA, EE MVA, LT MVA, LTV-13, DK CH Tajmadoran Inacio

FI

Kävipä niin, että Suomelan Eijan Tajmadoran kenneliin syntyi pentue. Tämä ei sinällään hämmästytä ketään, koska kenneleihin aika ajoin syntyy pentuja. Meillä on ollut Eijalta kolme upeata vesikoiraurosta ennenkin – joten pennun hankinta ei ole ollut sinällään mikään miljoonan yön harkinnan tulos. Meillä on koiria ja aina tulee olemaankin – joten kykenemme tekemään pikaisia päätöksiä kun tasapainoinen yksilö kohdilleen sattuu.

Ruben muutti Lahden Kunnakseen missä ennestään asustelivat vehnätytöt Maija ja Oili sekä 2-vuotias vesikoirauros Figo. Tavan mukaan tytöt odottelivat pari viikkoa, että tulokas korjaisi pentunappulakulhonsa, ja häippäisisi jakamasta muutenkin niin kovan kilpailun takana olevaa huomiota. No Ruben hyväksyttiin laumaan – ja elämä löysi taas normiuomansa.

Millaisen vesikoirapojan saimme? Ruben-Inacio noudattelee isoenonsa Raffen (multichampion Tajmadoran Fidius) henkisiä jalanjälkiä. Hermot rautaa, ei sähellä – eikä ole kusaissut sisään koko pienen elämänsä aikana kuin muutaman kerran. Rubenin kehitys on ollut normaalia – se on terve virikkeellinen – viihtyy paljon myös yksikseen ranchillamme. Rubenin elämä näyttää hyvältä ja iloitsemme hienon, vahvan ja terveen koiran omistamisesta.

ENG



[top of page]